29. lokakuuta 2015

on harmonia harhaista kuvitelmaa





Pieniä ripaus kesää ennen kuin siirrytään syksykuviin, hassua miten nopeasti maailma muuttuu - nää on muistaakseni elokuun loppupuolelta. Kahdessa kuukaudessa vihreä on ehtiny muuttua jo keltaseks ja tipahtaa maahankin.

19. lokakuuta 2015

erikoispostaus: koirakuva peruskäsittelyssään

Taisin aikaisemmin jo mainita, että jonkinoloista kuvankäsittelypostausta ois taas tuloillaan tai ainakin suunnitelmissa. Tässä sitä nyt taas sitten ollaan. Tämä kuvankäsittely on aika lailla se perus, se minkä jokainen mitätön ja ohimennen räpsäisty enemmän tai vähemmän onnistunut koirakuva saa kokea. Toki joitakin vaiheita jää pois, tässäkin on jäänyt, mutta niistä lisää myöhemin.

Alta löytyy lähtötilanne uudessa tuttavuudessa, Adobe Photoshop Elements 11, avattuna, jota nykyään tulee käytettyä kuvien käsittelyyn. Tämä ykstoista ei ole ollut mulla vielä kauaa ja luonnollisesti sen salaisuuksiin en ole vielä sataprosenttisesti päässyt tutustumaan, mutta suurimman osan ysissä käyttämistäni ominaisuuksista kyllä löytyy.




Suurin ongelma yhdentoista kanssa mulla on uudenlainen tyyli käyttää työkaluja: ysissä työkalun säätöominaisuudet aukesivat yläreunaan, tässä yhdessätoista ne löytyvät alareunasta. En ole varma kummasta pidän enemmän, mutta jotenkin yhdessätoista tuntuvat kaikki säätömahdollisuudet olevan paremmin saatavilla ja niitä tulee käytettyä ehkä jopa enemmän. Lisäksi uuden ohjelman kunniaksi opettelin muutaman näppäinkomennon lisää, jotka luonnollisesti helpottavat hommaa aika lailla. Varsinkin alt + hiiren oikea nappi ja sivusuunnassa heiluttelu oli aikamoinen nappilöydös -> työkalun/brushin/minkä vaan koon säätäminen ei ole ikinä ollut näin helppoa. Kannatti taas googlettaa. Olisiko muuten kiinnostusta kattavammallekin hölinälle tästä ohjelmasta?

Valjaiden ja hihnan poistaminen on mielenkiintoista. Yleensä itse on kovin kriittinen työn jäljen suhteen, kunnes muistaa, että muuthan ei ole nähneet alkuperäistä kuvaa eivätkä osaa siitä niitä valjaita etsiä. Omasta näkökulmasta kloonaus on töksähtelevää, toistuvaa ja erottuvaa, mutta alkuperäistä näkemättömältä kun kysyy, niin mitään ei erota eikä kuvassa ole mitään outoa.
Suosittelen myös lämpimästi kuvaushetkellä miettimään, että jos sitä hihnaa ei mitenkään voi ottaa pois, niin mistä se hihna on miellyttävin muokata pois: suht selkeältä ja yksinkertaiselta taustalta vai esimerkiksi koiran jaloista? Vinkkiviitonen, itse valitsin ensimmäisen - aikaa meni noin 30s.




Koiran irrottaminen taustasta näin pitkäkarvaisella ja kuraisella koiralla on varsinaista tuskaa. Nyt onneksi taustana edes selkeästi eri värinen maisema, jolloin myös magic wandin käyttö on paikoitellen mahdollista eikä kaikkea tarvitse quick selectionilla raapia irti.

Ennen käsittelin usein (laiskana) taustan ja koiran samana layerina, mutta pakko myöntää, että näin erikseen käsittelemällä saa paljon enemmän mahdollisuuksia työstää sekä kontrastia, kirkkautta että värejä. Ennen maalailin sitten dodgen, burnin ja spongen avulla esimerkiksi koiraa kirkkaammaksi ja raikkaammaksi, mutta on jopa helpompaa rajata koira omalle layerille vaikka rajaaminen työlästä välillä onkin.




Uusimpana löytönä (okei, jo ysin aikaan) on levels-ikkunan kautta tuleva sävyjen säätömahdollisuus. Channel-kohdasta vaihtamalla pystyy muokkaamaan jokaista perussävyä erikseen. Aikalailla kokeilemalla tämä edelleen menee, mutta tällä saa hienovaraisesti säädeltyä kuvan sävyjä johonkin suuntaan ja varsinkin tässä tapauksessa kun koira ja tausta ovat erillään, saan taustalle kivan syksyisen punan ilman että koira loistaa superpunaoranssina kuin Petteri Punakuonon nenä.





Tässä kohtaa tulen aina sokeaksi omalle kuvalle ja kaikki menee yleensä överiksi. Terävöitän aina liikaa ja blurraan taustaa huolimattomasti ja liikaa. Liikaterävöityksen onneksi pelastaa osittain kuvan pienentäminen nettikokoon, mutta blurraus on aina blurraus. Ja se näkyy. Ja se ärsyttää. Varsinkin nyt yhdentoista kanssa en ole löytänyt aivan niitä nappuloita, jolla saan blurrauksen kivasti pehmeäksi ja koiran ääriviivat pysymään terävinä. Tässä esimerkkitapauksessa huomaa hyvin miten koira on reunoiltaan sumentunut ärsyttävästi.
Taustan blurrauksen teen omalle layerilleen tällä hetkellä nopeimmalla ja parhaalla tavalla, jota en nyt lähde tässä avaamaan, vaatinee oman postauksen (jos tälle ylipäätään on kiinnostusta?)





Yleensä tässä kohtaa suoristaisin, koska mun horisontit on noin yhdeksässäkymmenessä prosentissa kuvista aivan vinossa, ja rajaisin kuvan uudelleen, mutta kerrankin on käynyt kohtalainen tuuri ja kuva on toimiva ihan näinkin.

Lisäksi fiksailin vielä pienempiä asioita, joita en erikseen kuvankaappauksin tallentanut. Kirkastin kuvaa kokonaisuudessaan vielä vähän, kaivelin silmiä paremmin esiin, siivosin tieltä häiritsevät kivet (turhamaista? hups.) ja taustan aurauskepit... Aikaa koko suoritukseen menee muutamasta minuutista jopa puoleen tuntiin, riippuen paljonko matskua kuvasta tulee poistettua tai fiksattua ja miten kauan jaksan tapella muiden säätöjen kanssa.

Tämän jälkeen olen usein enemmän tai vähemmän tyytyväinen kuvaan ja siirryn toistamaan saman projektin seuraavalle ja sitä seuraavalle yhtä nähdylle koiran pönötyskuvalle. Käytän kuvien nettikokoon pienentämiseen elementsin "process multiple files"-toimintoa, jolla saan kätevästi nimettyä kuvat uudelleen ja pienennettyä ne haluamaani kokoon ilman jokaisen kuvan erikseen räpeltämistä ja tallentamista. Loisto-ominaisuus.





Alla lopullinen tuotos.



8. lokakuuta 2015

mun mielipide: valokuvaus on vaikee harrastus, osa kaks




Sorsa toivottaa teidät kaikki tervetulleeksi mun mielipide - valokuvaus on vaikee harrastus osa kakkoseen. Kerron surullisen tarinan, jonka tuotoksia voitte ihailla tästä postauksesta. Kuvasin pitkästä aikaa jossain muualla kuin siinä samassa vanhassa ja tutussa metsässä. Mitä kuvasin? No vttu lehtiä. Ei edes naurata. Millä logiikalla mennään kaupunkiin (tai ainakin melkein) pyörimään ja etsitään sieltä ne ainoat lehvät ja kuvata niitä.
Okei löysin myös ankkoja ja punaisen taivaan, johon saa kivasti siluetteja. Sorsakuvista onnistu yks. Ei mee hyvin.

Valokuvaus on vaikee harrastus, koska ihminen kangisutu kaavoihinsa. Oon aikaisemminkin sivunnut aihetta, mutta nyt tää alkaa vasta selvitä mulle. Ei se ole vaan sommittelu, värit, tyylit. Se on myös aiheet. Ja se rajoittaa mun valokuvausharrastusta suuresti. Kun mulla ei ole koiraa mukana, en tiedä mitä kuvaisin ja luovuus kutistuu juurikin asioihin lehdet ja kukat. Sillon kun on koira, kykenee ehkä räpsimään jotain muutakin, mutta ilman koiraa koko kuvaaminen on vain ihme vaeltamista ympäriinsä.





Kameran mukana kantamisesta pitäisi tehdä tapa. Musta ainakin tuntuu, että aina jos näkee jotain mielenkiintoista tai saa jonkun vision hyvästä kuvauskohteesta, -paikasta, -ajasta, -kohdasta, mistä vaan, ei ikinä oo kameraa mukana. Ja yleensä tilanne on joko sellainen, että se on vain just ja sillon mahdollinen tai sellainen, että sinne palatessa ei vaan samanlaista visiota enää saa. Siis jos ylipäätään muistaa enää koko tilannetta.

Vastapainoksi edelliseen tilanteeseen: tottakai aina kun kantaa sitä kameraa mukana, ei mitään kuvattavaa vaan löydy. Tää on verrattavissa "vaatekaappi täynnä vaatteita, muttei mitään päälle pantavaa"-tilanteeseen. Varsinkin näin uusissa maisemissa kuvattavaa pitäisi olla vaikka ja kuinka paljon, mutta jostain syystä sitä ei kuitenkaan löydy. Pitäisi oppia avaamaan silmät oikeasti eikä vain haahuilla ympäriinsä vailla päämäärää. En kiellä, etteikö haahuilulla voisi saavuttaa jotain, mutta nyt en tarkoittanut kirjaimellisesti haahuilua - enemmänkin sitä henkistä haahuilua, jota itse harrastan. Kuljen laput silmillä, en osaa avata silmiä enkä ajatella tarpeeksi avoimesti.

Sain viime vaikee harrastus -postaukseen hirveän tsemppaavia kommentteja, vaikka osa ykkönen oli huomattavasti yleistäen kirjoitettua matskua. Tämä postaus on ehkä enemmän henkilökohtaista ongelmaa. Toisaalta tiedostan ongelman, joten sitä on ehkä helpompi lähteä ratkaisemaan. Toisaalta, taas, ei kai luovuudelle varsinaisesti löydä pakotteita. Enemmänkin pitäisi kaivaa se inspiraatio jostain. Vaikka oon kyllä edistynyt sitten edellisen postauksen: motivaatio löytyy, mutta toteutus (juurikin em. syistä) jää jonkin verran ontumaan.
Ajattelin kuitenkin piristyksekseni (ja blogin piristykseksi?) väsätä jonkun kuvankäsittelypostauksen taas vaihteeksi. Jotain vähän erilaista sisältöä tännekin.




6. lokakuuta 2015

hukkaanheitettyä





Kuinka moni yllätty, että kuvissa on toi koira taas?
Mä en. Tai ehkä vähän, koska olin kuvitellut, että vihdoin kuvaisin jotain muuta, mutta toisin kävin. Ja hei onneks näitä on vielä toinen samanmoinen satsi tuolla odottamassa aikaansa... Ehkä niitä oikeitakin syksykuvia vielä ennen kuin lumet tulee! Ehkä.